ossikurkisuonio Politiikan penkkiurheilija

Sipilän yllätysavaus ja kahden lupauksen veivaus

“Hyvät yrittäjät,

Olemme viime päivinä kuulleet usein, miten ammattiyhdistysliike uhkaa poliittisilla työtaisteluilla vastustaessaan hallituksen esitystä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Esitys on valmistelussa. Hallitus antaa sen, kun valmistelu on valmis. Pyrimme tekemään hyvän esityksen.”

- Pääministeri Juha Sipilä Yrittäjän päivän juhlassa 5.9.2018

“Asioita pitää pystyä sopimaan enemmän yrityksen sisällä. Se on päivän selvä asia. Suomi on paikallisessa sopimisessa kaukana jäljessä kilpailijamaitaan.”

- Pääministeri Juha Sipilä Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien juhlapuheessa 21.10.2017

 

Yllä olevista sitaateista huomataan kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että Sipilä tykkää antaa  Suomen yrittäjille (jos luit Suomen Yrittäjät, se ei ehkä ole täysin väärin) syksyisin lupauksen. Toinen on se, että lupaus on kova ja sitä on hankala pitää. Sitaateista ymmärtää myös , miksi vasemmisto-oppositiossa hallituksen syytetään myötäilevän Suomen Yrittäjiä.

Hallituksesta on korostettu, että irtisanomiskynnyksen madaltamista pienissä yrityksissä valmistellaan vain siksi, että paikallinen sopiminen kaatui. Irtisanomislaki on kuitenkin nyt ajanut Suomen työmarkkinat juntturaan ja lakkoihin. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoitti juuri uudesta kaksipäiväisestä lakosta ensi viikolle. Lähi- ja sairaanhoitajaliitot Super ja Tehy ilmoittivat uudesta vuoronvaihtokiellosta.

Koko riidan on arvosteltu olevan arvovaltakiista. Eduskunnan kuppilassa epäillään, että vahvimmin pelissä on Sipilän arvovalta juuri yrittäjien edessä tekemiensä lupaustensa vuoksi.

“Kyllä tämä minun mielestäni näyttää siltä, että Suomen Yrittäjien lobbareille annetuista lupauksista tämä hallitus ei ole valmis perääntymään”, vasemmistoliiton Li Andersson syytti salikeskustelussa tiistaina ja jatkoi, kuinka pienituloisten lupaukset sen sijaan on petetty.

 

Tiistaina A-studiossa Sipilä ehdotti yllättäen, että hallitus voisi perääntyä uudesta lupauksestaan eli irtisanomislaista vain, jos se tarkoittaa, että hän saa pidettyä kiinni viime vuoden lupauksesta. Muistaako joku vielä, kuinka Sipilä hallitusohjelmaa esitellessään esitteli kaavioita ja sanoi, että jos tämä toteutuu, pannaan ruksit tälle?

“Palataan tähän alkuperäiseen lakiehdotukseen, eli yksinkertaisesti työaikalain joustoja, esimerkiksi työaikapankkeja ja niin edespäin, saataisi soveltaa vaikka ei kuuluisi työnantajaliittoon tai ei kuuluisi työntekijäliittoon”, Sipilä ehdotti sdp:n Antti Rinteelle Ylellä.

Kolmikantaisesti valmisteltu ehdotus työaikajoustojen paikallisesta sopimisesta kaatui keväällä, kun kaikki työmarkkinajärjestöt Suomen Yrittäjät mukaan lukien jättivät siihen oman eriävän mielipiteen.

Vaikka kaikkien järjestöjen eriävissä mielipiteissä viitattiin suurin piirtein eri asioihin, ovat kaikki kuitenkin suhteellisen yksimielisiä siitä, että lihavin riita syntyi kiistassa luottamusvaltuutetuissa.

Suomen Yrittäjät vaati, että poikkeamista saisi paikallisesti sopia henkilöstön valitsema luottamusvaltuutettu. Luottamusvaltuutettu on täysin eri asia kuin luottamusmies. Toinen kuuluu ammattiliittoon, toinen ei. Arvaa kumpi on kumpi. Nykyistä mallia SY kutsuu “luottamusmiespakoksi”. Ay-puoli kutsuu yrittäjien linjaa työehtosopimusten ohittamiseksi.

Jos tarkemmin haluat tutustua riitaan, lue työministeri Jari Lindströmin (sin) purkaus “Tää on niin tätä”.

 

Neuvottelut Sipilän viime vuoden lupauksesta eivät taida onnistua ay-liikkeen kanssa kuin astumalla Suomen Yrittäjien varpaille. Yrittäjien ehdottamasta mallista kun Hakaniemi tuskin haluaa neuvotella.

Ja kokonaan eri asia on, kiinnostaako ay-väkeä enää lainkaan neuvotella Sipilän kanssa. Se ei katso hyvällä veivausta, jolla hallitus yritti tuoda irtisanomislain etukäteen eduskuntakäsittelyyn keskiviikkona äänestettävän tiedonannon muodossa. Siirron tavoitteena oli, että kun irtisanomislain eduskuntakäsittely tällä tavalla alkaisi, ei eduskuntaa vastaan lakkoilu olisi enää sopivaa. Epäselväksi ei ole jäänyt, että ay-liike ei jaa Sipilän tulkintaa.

Sitä paitsi on huomautettu, että irtisanomiskynnyksen alentaminen vain pienissä yrityksissä voi olla perustuslain yhdenvertaisuuspykälän vastainen. Jos ay-liikkeen arvioissa irtisanomislaki kaatuu joka tapauksessa, neuvotteluhalut ovat hyvin hyvin heikot.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Sipilä voisi itse demonstroida uuden lakiesityksensä etuja kansalle. Jos kerran työnantajalla on hänen mielestään oikeus irtisanoa heti tehtäväänsä soveltumaton henkilö, niin miksi kansa ei voisi vastaavasti irtisanoa Sipilää heti. Sipilä itse nauttii 4 vuoden irtisanomissuojasta ja roikkuu tehtävässään, johon hän on täysin soveltumaton, koska luulee johtavansa yritystä eikä valtiota. Ehkä Sipilä antaakin kansalle nyt havaintoesimerkin, kuinka "firmalle" käy, ellei epäpätevää saada välittömästi ulos.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

" Sipilä itse nauttii 4 vuoden irtisanomissuojasta..."

Ei varmasti nauti. Kyllä eduskunta voi antaa epäluottamuslauseen koska tahansa.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tänään taitaa olla ensimmäinen mahdollisuus.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Olipa hyvä ja hyvin jäsennelty kirjoitus liitteineen. Tällainen kirjoitus avaa hyvin jokaisen mahdollisuuksia ymmärtää asioiden taustoja. Kiitos.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Kun työntekijät vain hakevat oikeuttaan sortovaltaa harjoittavaa hallintoa vastaan, työpaikallakin tapahtuvaa. Kattaen kaiken muunkin oleellisen, läpi koko elämän. Ainahan se suomalainen yrittää uskoa isoveljeensä, sisäiseen (kasvatus) ja ulkoiseen (olemassa oleva),mutta jostain syystä se ei vain ota toimiakseen.

Niin on olemassa vain se yksi tie. Toiselle ei saa antaa liikaa valtaa päättää ihmisen itsensä askeleista vaikka työnantaja onkin se joka mahdollistaa työntekijän saavan palkan tekemästään. Tämä Sipilä Show ei vain ole enää muuta kuin kansan pahinta porkkanaa. Syömiskelvotonta ruokaa valheellisin reseptein valmistettuna.

Prinssillä on prinssessansa. Kuka voi tietää kuinka paljon se valta merkitsee Sipilän puseron alla. Yhtä ja samaa se kaikki, Sipilän (prinssi) prinsessa on työnantaja, joka kai lataa hänenkin pankkitililleen bonuksensa saamansa hyödyn mukaan. Narrina toimii tässä nyt maan oma kansa.

Ei naurata, ei laulata, täytyy vain katsoa, kuunnella ja ajatella että on se Suomi sitten mahtava selviämisen maailmanmestari maa. Mutta tätä jatkuvaa sotaa eivät kaikki kuitenkaan yksilötasolla jaksa ilman toisten olkapäätä ja tukea. Jos aina edes senkään avulla.

Rikkailla on rahansa ja sen mukanaan tuoma turvansa, kärsikööt köyhät itse tuskansa. Näillä köyhemmillä on usein vain toisensa sekä oikeus olla edes oma itsensä. Ilman jatkuvaa pelkoa potkuista ympäri kehoa. Tämä hölmöjen hallitsijoiden luoma tuska on verovaroin kustannettu suora se asetus, jost puuttuu enää vain ne kaks kirjainta jotta totuus paljastuisi https://www.youtube.com/watch?v=yZbJWsiATxU

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kun nyt puhutaan irtisanomiskynnyksen madaltamisesta, niin mikä on se konkreettinen kohta esityksessä mikä madaltaa sitä kynnystä? Koko keskustelu on enemmän periaatteellista siitä, että työtekijöiden oikeuksia heikennetään. Totta se on, ilmapiirin pilaajien, juoppojen ja lintsareiden oikeudet vähenevät jos irtisanomista helpotetaan.

En malta olla vertaamatta tätä keskustelua toiseen aiheeseen jokin aika sitten, nimittäin sakkojen muuntorangaistukseen. Sekin lakimuutos heikensi kansalaisen asemaa.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Irtisanomisen yhteydessä on puhuttu, että kyse on työllistämisestä. Olen omassa blogissani yrittänyt pureutua tähän. Kommentissa 7 pohdin henkilökohtaisten syiden merkitystä uudelleen sijoittamiseen.

http://jariojala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262629-k...

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Hyvin kirjoitettu. NOKIA:n Jorma Ollilan johtamistavoista on lähiaikana keskusteltu, mutta kyllä tuo Sipilä näyttää johtaneen yrityksiään vielä enemmän diktaattorin elkein jos toiminta on ollut samanlaista kuin nyt.

Siellä ei varmana ole työntekijöitä paljoa arvostettu jollei ole kuulunut sattumalta samaan uskonlahkoon.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sipilä ei tainnut johtaa yrityksiä, vaan ostaa ja myydä niitä.
Ratkaiseva suuri laina rikastumiseen tuli suuryhtiötä johtavalta uskonveljeltä?
Viite:
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipila...

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"...Toinen on se, että lupaus on kova ja sitä on hankala pitää. Sitaateista ymmärtää myös , miksi vasemmisto-oppositiossa hallituksen syytetään myötäilevän Suomen Yrittäjiä."

Nokitan hieman:

SDP:n Skinnari: Työntekijän irtisanominen tehtävä helpommaksi pienyrityksissä
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2390123

Vihreiden Touko Aalto keventäisi irtisanomissuojaa
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2453943

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Tässä alla "potkulakiesitys" (31 sivua):

https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/cba17bd5-405...

Hallituksen valmistelemassa irtisanomissuojaa heikentävässä laissa - lyhyemmin siis potkulaissa - ei olisi siirtymäaikoja esim. sen suhteen, että se koskisi vasta lain voimaantulon jälkeen palkattuja henkilöitä. Sitä pitäisin ko. lain ehdottomana edellytyksenä.

Yhdessä yössä alle 10 hengen työntekijäfirmojen työntekijöillä astuisi voimaan heikompi työsuhdeturva. Sitä en pidä oikeudenmukaisena.

Jos taas laki koskisikin vasta uusia työsuhteita lain voimaantulon jälkeen, niin silloin työntekijä voisi vapaasti valita, minkä kokoiseen firmaan haluaa palkkautua - ja tulla mahdollisesti joskus irtisanotuksi "valitsemillaan" ehdoilla.

Jos taas mahdollista siirtymäaikaa (jako vanhoihin ja uusiin) miettii niiden "vanhojen" työntekijöiden kohdalta ts. jo ennen lakia pienessä firmassa työskenneleitä henkilöitä, niin sitten päätyy siihen ajatukseen, että näin ei voi toimia, jotta perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuus toteutuu: Kaikilla samassa firmassa ja saman kokoisissa firmoissa työskentelevillä tulisi olla yhtäläinen työsuhdeturva. Tosin niin tulisi olla myös kaikilla työntekijöillä kaikissa firmoissa eli tullaan taas lähtöasetelmaan, että ko. potkulaki on lähtökohtaisesti jo laiton ja sotii työntekijöiden yhdenvertaisuutta vastaan.

Tästä syystä ko. hallituksen esitykseen ei ole voitu laittaa siirtymäsäännöstä, keitä se koskee. Määrittävänä tekijänä on moitittavan teon ajankohta, joka ratkaisee irtisanomiskohtelun. Saman moitittavan teon perusteella tehty irtisanominen helpottuu yhdessä yössä... Aika erikoista.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

"- Pääministeri Juha Sipilä Yrittäjän päivän juhlassa 5.9.2018:
“Asioita pitää pystyä sopimaan enemmän yrityksen sisällä. Se on päivän selvä asia. Suomi on paikallisessa sopimisessa kaukana jäljessä kilpailijamaitaan.”

Tuohon lupaukseen Sipilä näyttää juuttuneen. Sitä on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Lakkoja on tulossa. Lopputulos on hämärän peitossa. Vaalit häämöttävät horisontissa. Ay-liike sanoo, että yritysten johto voisi päättää työehdoista - jos työntekijöillä olisi edustaja johtoelimissä. Sekään ei kelpaa Sipilälle (eikä yrittäjille). Sen sijaan hän panee eduskunnan äänestämään laikiehdotuksesta, jota ei ole vielä edes olemassa.

Samalla tavalla hallitus on juuttunut Sipilän ja Stubbin eräänä riitaisena marraskuun yönä tehtyyn lehmänkauppaan sotesta, jossa yhdistettäisiin maakuntamalli ja valinnanvapaus eli pörssifirmojen pääsy alalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset