ossikurkisuonio Politiikan penkkiurheilija

Hallituksen siirto on pirullinen ay-väelle

Juha Sipilän (kesk) hallitus otti uuden vaihteen riidassa irtisanomissuojasta, kun se ilmoitti antavansa eduskunnalle tiedonannon omasta työllisyyspolitiikastaan.

Tarkoitus on saada tuki hallituksen linjalle, pääministeri Sipilä korosti.

Oikeasti hallituksen tiedonanto tarkoittaa, että ensin eduskunnassa riidellään Sipilän hallituksen linjasta. Hallituksen kansanedustajat huutavat kurkku suorana, kuinka työllisyys on kasvanut ennätystasolle, suhdannehuippu on jo saavutettu ja työmarkkinoita uudistettava edelleen, jos pärjätä meinataan. Oppositio vastaa pää punaisena, että nyt tämä käsillä oleva irtisanomislaki on surkea, ei auta kenenkään työllistämisessä ja hallitushan helpotti jo työnantajien pelkoa vääristä rekrytoinneista pidentämällä koeaikaa.

Keskiviikkona äänestetään ja hallituspuolueissa painetaan vihreää, oli laista oikeasti mitä mieltä vain. Tunnuskappale on Toton Hold the Line. Hallitukselle tärkeintä on, että sille voittoisa äänestystulos loistaa Arkadianmäeltä aina Hakaniemeen saakka. Viesti kuuluu: teillä alkaa olla valtit vähissä – jos vielä juteltaisiin.

Teatteria? No totta vie.

Vaan on siinä pirullisempikin puoli. Hallituslähteistä korostetaan, että tällä halutaan “palauttaa työmarkkinarauha”. Anteeksi kuinka? Eihän tämä mikään varsinainen kädenojennus ole varsinkin, kun ay-liikkeen ainoa ja yksiselitteinen vaatimus on ollut, että irtisanomislaki perutaan.

Logiikka kulkee niin, että ay-puoli saa mekkaloida, protestoida ja lakkoilla hallitusta vastaan, mutta kun asia on eduskunnassa, se ei ole enää ”kosher”. Eduskunta säätää lait ja käyttää ylintä valtaa. Jos ay-väki lakkoilisi eduskuntaa vastaan, se näyttäisi siltä, että kansanvalta ei enää sille sovi.

Tähän viittasi jo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola keskiviikkona Ilta-Sanomissa.

“Ne [painostustoimet] koskevat sitä aikaa, kun tämä on valmistelussa. Minä luulen, että sitten me siirrymme vaiheeseen kaksi, kunhan eduskunta alkaa tätä käsitellä. Luulen, että sitten meidän liitot arvioivat tämän tilanteen eri tavalla."

Ei vain tainnut Palola arvata, että hallitus keksisi tuoda lain takaoven kautta verhottuna hallituksen tiedonannoksi.

Shakki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kieltämättä ovela siirto hallitukselta, vaikka pahaa pelkään, että Suomi ajautuu yleislakkoon, kun ei tässä kumpikaan osapuoli tule antamaan enää periksi. Lakoissa ei kukaan koskaan voita ja häviäjiä ollaan silloin kaikki.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Aivan sama. Omalla autolla pääsee onneksi töihin.

Toivottavasti hallitus älyää kouluttaa liittoja tästä oikein isän kouralla. Kukaan täysipäinen ei tässä asiassa seiso SAK:n tukena. Tai juuri missään muussakaan. Omiin muroihin kusijoita koko Hakaniemen lauma.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@23. Tässä nyt ei ole kysymys AY-liitoista tai edes EK-liitoista. Meidän täytyy havaita, että suurin syyllinen on hallitus itse ja sen sääntösuomen loputtomista pykäleistä.

Yksinkertaistamisen voimalla voitaisiin halkaista byrokratian viidakkokirjasta puolet pois ja katsotaan, että millä voimalla Suomi-laiva kääntyy ja kuinka ketterästi se käy?

Yritä nyt avata silmiäsi oikein kunnolla, että missä se syyllisyys seisoo.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Tässä mitataan nyt sitten perustuslakia tällä vaalikaudella näinkin päin.

Rinne on tyhmyri,

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mitä tekemistä Rinteellä on nykyisin ay-liikkeen kanssa?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kai nyt voit jo nauraa röhönaurua partaasi.. Ts. onko tyhmäksi tekeytyminen tai heittäytyminen ollut aina vahvuuksiasi ?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Rinne haluaa vain valtaa ja pääministeriksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

Meinaatko, että Orpo ja Sipilä eroaa tässä asiassa millään lailla Rinteestä? :)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Voitaisiinko nähdä sellaistakin Suomen työmarkkinoilla, ettei duunarit suostuisi yleislakkoon, vaikka johtavat elimet niin päättäisi?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Se on hyvinkin mahdollista. Kyllä duunarit hyvin ymmärtävät, että noin järeiden keinojen käyttäminen noin pienessä asiassa on vastuutonta ja vahingot kaatuvat viime kädessä duunareiden maksettaviksi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Eduskunta säätää lait ja käyttää ylintä valtaa. Jos ay-väki lakkoilisi eduskuntaa vastaan, se näyttäisi siltä, että kansanvalta ei enää sille sovi."

Ay-väki on jo nyt käynyt parlamentarismia vastaan vaatimalla eduskunnan enemmistön tukemaa hallitusta luopumasta lainsäädännön valmistelusta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä, hallitus otti järeät aseet käyttöön. Nyt sitten odottelemme, mitä ay-liike tekee?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Tämä on hieno juttu! Koko ay-liikkeen perusta on testattavana. Jos hallituksen linja voittaa, syntyy uusi ay-liike. On mukavaa seurata kuinka käy. Oma horisontti ei välttämättä riitä. Viimeiset 20-vuotta on olleet aika surkeita.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä en kyllä näe tässä mitään pirullista, äänestetään hallituksen luottamuksesta, ei tuosta laista, jota ei ole vielä mihinkään viety.

Laki todennäköisesti kaatuu vielä perustuslakivaliokunnassa, joten eipä tuo taida edetä.

Yleensä kun lakeja tehdään, kuullaan asiantuntijoita ja tehdään vaikuttavuusarviointi, varsinkin tällaisissa tapauksissa.

Nyt ei ole mitään tietoa, pelkkää omakehua ja hätäilyjä.

Jos hallitus kertoisi, mikä oikeasti on laina vaikuttavuus, ja mikä on asiantuntijoiden arvio, niin ay-liikekin voisi asiaa miettiä.

Tämän hallituksen toimet ovat hosumista ja sitten poisvetoja, ja kansa nauraa.

Tetteriahan tämä on, mutta ainakin näillä toimilla hallitus varmistaa sen, että Rinne on seuraava pääministeri, se kai sitten on tarkoitus.

Ay-liike jo ilmoitti, että mikään ei muutu, koska eihän laki ole vielä lähelläkään eduskuntakäsittelyä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Petterin puheet alkaa kuulostaa siltä, että vasemmisto vapisee.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mistä pitäis vapista, siotäkö, että demarit voittaa vaalit?

En oo demari, mutta hallitus tämän häviää joka tapauksessa, joko lakolla tai sitte vaalitappiolla.

Saa valita

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #18

Vasemmisto vapisee, mikään ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Sinä et sitä tiedä sen paremmin kuin minäkään. Kaikki on spekulaatiota siihen saakka, kunnes vaalit on pidetty.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

"Laki todennäköisesti kaatuu vielä perustuslakivaliokunnassa"

Miten kuutamolle punakuono on itsensä rillutellut?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Vaikuttaa siltä, että jotkut kuvittelevat Perustuslain tarkoittavan peruutuslakia!

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Miten kuutamolle punakuono on itsensä rillutellut?
Ihanko itse keksit ton? "töpöhäntä"

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Oletko kuullut ILO:sta, sen sopimuksista työoikeuteen jotka sitovat Suomen mukaan kansainvälisiin sopimuksiin tai perustuslaissa määrätyssä kansalaistemme tasavertaisesta kohtelusta?

Eloranta tarjosi eilen keskusteluyhteyttä, mutta se ei Häkämiehelle, sekä Peikkomiehelle ilmeisesti sopinut.

Mielenkiintoinen tapaus joka tapauksessa. AY väen ja hallituksemme seuraavaa siirtoa odotellessa...hallitus on vaarassa kaatua jo ensi keskiviikkona.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #51

Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä että vastaavassa asemassa olevia kohdellaan samalla tavalla. Ei sitä että eri asemassa olevia kohdellaan samalla tavalla.

Helsingissä on matalampi kuntavero kuin perähikiällä, isossa firmassa joudutaan käymään yyteet, opiskelija joutuu ottamaan elämiseensää lainaa vaikka työtön ei, eläkeläinen saa bussilipusta alennusta tulotasosta riippumatta..

Perusoikeuksista puhuminen tässä yhteydessä on aivan älytöntä.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Aikanaan, kun menin hetkeksi rakentelemaan teollisuuteen bulkkituotteita, liiton miehet tuli sanomaan, että täällä et työtä tee, jos et kuulu metallin liittoon. Näytin sähköliiton passin ja sanoin, etten meinaa vaihtaa. Sain jatkaa.
Touhu oli aika peräpäästä. Politrukit teki mitä nyt sattuu ja voittopuolisesti olin poikkiteloin. Ideaa vastaan mulla ei ollut mitään, kaadereita vastaan kylläkin. Mulkkuja olivat kaikki tyynni.
Järjestäytyminen on hyvästä. Se on sitä niin työnantajien kuin tekijöidenkin taholta. Kaaderit on pahasta -puolesta huolimatta. Sen opin, kun kävelin ”herrana” työmaille. Tekijöitten kanssa pärjäsin aina. Tykkään niistä edelleen!

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tekijöitten kanssa pärjää aina. Niistä ne tosimiehet on tehty.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Meitsillekin jäi epäselväx et mix ei sais olla eduskunnan tahtoa vastaan, ei kait Suomi mikään Neuvostoliitto ole, jossa kaikkien kansalaisten on oltava samaa mieltä politbyroon kanssa ja kansalaisyhteiskunta lakkautettu?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Mix oot, vai ootko, äänestänyt sinne edustajasi? Se edustaja toimii puolestasi eduskuntaa vastaan.
Sä voit sille edustajalles sanoo mitä mieltä oot.

Sillä on siihen oikein vehje, jossa on kolme nappia. Vois sinne tietty mennä pesäpallomailojen kanssa pistämään porukka kuriin, vai oisko se sittenkään hyvä keino?:)))

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Six ku jos väittää olevansa sitoutunu edustukselliseen demokratiaan, niin sit pitää kans hyväksyä demokraattisesti säädetyt lait.

Tietysti, jos ei ole sitoutunut kannattamaan edustuksellista demokratiaa -- mikä on ihan hyvä asia, en itsekään sitä kannata -- niin sitten voipi lakkoilla lakeja vastaan niin paljon kuin haluaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jos poliittinen oppositio ryhtyy hallituksen poliittiseksi hyppykepiksi, se saa olla sitä jatkossakin.

Olennaista on, ettei hallitus tuo pärstälakejaan Eduskuntaan etuovesta. Se tuo ne Eduskuntaan kaikonneen kannatuksensa turvin. Sipilällä ei ole enää sitä kannatusta, minkä voimin hän voisi toimia.

Kokoomuksella on ikiaikainen kannatus suomalaisten keskuudessa. Hävettää ihan kybällä, että perinteinen sivistyspuolue antaa tämän farssin jatkua. Miksi Orpo sitoutuu kääpiökapitalistin kiiluvaan silmään?

Sipilän "bunkkerissa" tehdään epätoivoisia ratkaisuja.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Hallituksen luottamuksesta päättää eduskunta. Kansalaiset äänestää uuden eduskunnan seuraavissa vaaleissa, siihen saakka mennään näillä eväillä, jollei hallitus sitten kaadu luottamusäänestykseen. Oma arvioni on, ettei kaadu ja vaalit pidetään ajallaan.

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

Ei hallitus tähän kaadu. Siitä pitää huolen puoluekuri, joka on kyllä melkoinen demokratian hirvikuva. Ja Sipilä tietää sen varsin hyvin. Loppupeleissä tässä on vaan kyse Sipilän likaisesta näytelmästä, joka on nähty aikaisemminkinkin tämän hallituksen aikana. Uhkailua, kiristystä, lista vaan jatkuu...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

AY-liike ei ole idealtaan eduskunnan alamainen. AY-liikkeet luo "eduskuntia" ja kaataa niitä. Kysymys on yhteiskuntarauhasta -siis siitä, ketä ammutaan ja kenen päätöksillä.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Ei tämä hallituken uusi temppu ole sen pirullisempi kuin aiemmatkaan. Nyt vain ollaan sillä rajalla, jota ei voi ylittää. Kameli kestää paljon, mutta jossain vaiheessa yksikin olki on liikaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Viljo, näin tekisi demaritkin, jos olisivat nyt vallassa ja sama tilanne, kun omaa asiaansa hallituksessa ajaisivat. Näinhän se on seuraavien vaalienkin jälkeen, jos demarit ovat pääministeripuolue. Nyt vain saattaa käydä vielä niinkin, etteivät olekaan, kun peli menee näin kovaksi.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Työntekijöden aseman heikentäminen ei ole koskaan ollut DDP:n tavoite. Kaikkia hekennyksiä ei ole pysrytty torjumaan. Se on ihan eri asia. Uhrausten nimissäkin on jotain tehty. Vaan onko se todella uhraus, kun sen toteutuksen jälkeen hvyvinvointi on lisääntynyt ja jakautuntunut lähtötilasnnetta paremmin. Näillä Sipilän esityksillä ei vastaava vaikutusta ole. Ne ovat asiaa ymmärtämättömän sokkoyrityksiä, joiden toteutuksen seurauksena heikoimmalla osalla työmrkkinoita vallitsisi anargia. Miksi tällaista puuhaulua ei saisi lakoilla ja milenilmauksilla vastustaa?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #44

Saahan sitä Viljo lakkoilla, jos haluaa saattaa Suomen taas 10 vuoden takaiseen tilanteeseen. Demarit pääsee sitten korottamaan taas veroja ja ottamaan lisää velkaa. Kalliiksi tulee Suomelle.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #47

Ai kuten silloin kokoomus teki keskustan johdolla?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sipilä ja hallitus haluaa Rinteen seuraavaksi pääministeriksi.

No siitä vaan.

Eduskunta päättää aina, se ei ole kyseenalaista, mutta lakko-oikeus on myös täysin laillista.

Vaaleihin on niin vähän aikaa, ja demarien nousukiito on jo alkanut, ja tämä vain lisää sitä.

Enää ei tarvitsisi tietää, kuin se, että koska laki kaatuu. :)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sinä et sitä Petteri onneksi vielä tiedä ja sinullakin on vain yksi ääni kuten meillä muillakin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Usein asiat on juuri siltä näyttävät.

Jos joku on paniikissa, niinkuin sanoit, niin se on keskusta.

Hyvä asia Suomelle, kun keskustan kannatus laskee.

Vielä kokoomus alemmas, niin aina paranee.

Ja sote kuopataan, niin köyhät kiittävät.

En kannata lakkoja, mutta jos se vaikuttaa hallituspuolueiden kannatuksen laskuun, niin se on hyvä asia.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #25

Vasemmisto vapisee edelleenkin.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Vajaa 40-vuotta sitten pirullinen ay-väki oli kummallista. Olin hetken Vantaalla duunissa ja rupesin ihmettelemään, kun minua heiteltiin ryhmästä ryhmään ja uudesta tehtävästä toiseen. Purnasin aiheesta.
Vanhat patut vastasivat. Kysyttiin, etteikö minusta ole ”tulossa herra”. Myöntelin. Kysyivät, etteikö ”tässä ole olemassa mahdollisuus, että musta tulee kyselijän esimies”? Myöntelin.
Vasta sitten minulle kerrottiin, että tarkoitus on ”kouluttaa mahdollinen, tuleva esimies sellaiseksi, joka kerrankin ymmärtäisi jostakin jotain.”

Edelleen suhtaudun kouluttajiini lämmöllä, vaikka en koskaan Vantaalle enää päätynytkään.

Kuka kouluttaisi seuraavan Sipilän?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Työttömyys on edelleen korkea, työllisyys huono ja vaihtotase prinkkalassa, vaikka tämän hallituksen aikana tilanne on korjaantunut uskomattoman hyvin. 120.000 uutta työpaikkaa.

Jos seuraavan hallituksen muodostajana on Ay-Rinne, niin kaivojenkin vedet hapantuvat älyttömyksiin.

Lipponen oli sentään poliitikko ja vaikuttaja, mutta Rinne on ...

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

"120.000 uutta työpaikkaa."

Jaa, että hallitus luonut sen verran uusia työpaikkoja? Salli nauraa :) Tuohon ei usko erkkikään. Jokaisen ajattelevan ihmisen pitäis tietää, mistä ne oikeat työpaikat syntyi. Pienen pieni osuus siitä onkin sitten hallituksen tilastokikkailua työttömillä...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Tuo on aika härskiä oppositiolta, kyseenalaistaa hallituksen ansiot haastamalla tilasstot. Väärin mitattu, jälleen kerran.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #50

Oikeassahan Telinen on. Ei hallitus niitä työpaikkoja ole luonut. Mutta niitä työpaikkoja luoneissa ihmisissä yritysten johdossa on kyllä enemmän hallituksen kuin opposition kannattajia. Se vain on se paha kapitalisti, joka sitä työtä tarjoaa, koska olosuhteet työllistämiselle ovat paremmat.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Telineen tulisi ottaa selvää siitä, kuinka paljon maassa maksettu palkkasumma on kasvanut tämän hallituksen aikana, ennen kuin itsensä tekee hölmöläiseksi kommenteillaan.

Suomen ikävä piirre on se, että joka kolmas palkkaeuro maksetaan julkisella sektorilla ja se, että julkiset menot ovat kovin suuret. Ongelmaa ei helpota se, että maan työmarkkinat ovat samalla maailman jäykimmät.

Maasta puutuu edelleen 200.000 - 300.000 yksityosrahoitteista työpaikkaa ja miljardien vientitulot edes nykyisen elintason ylläpitoon NYT suhdannehuipun aikana.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Nyt kuulemma äänestetään hallituksen työvoimapolitiikasta kokonaisuudessan. Tosiasiassa kuitenkin äänestetään irtisanomisesta pienissä yrityksissä. Puoluekuri laitetaan koetukselle.

Voiko kuitenkin olla niin, että hallituspuolueet ovat huomanneet, että peli seuraavasta puheenjohtajapuolueesta on jo pelattu? Nyt itse asiassa sidotaan hallituspuolueiden kädet seuraavan eduskuntavaaliohjelman osalta? Tulevan äänestyksen jälkeen on hallituspuolueiden melkoisen hankala ottaa pesäeroa toisistaan hallituksen tekemistä palkansaajia kurittavista toimista. Kaksilla rattailla ajaminen estetään?

Toisaalta on hyvä muistaa, että nyt ollaan murtamassa yhdenvertaisen kohtelun linjoja. Mitä seuraavaksi voidaan tehdä tähän linjaan vedoten? Taannehtiva elinaikakertoimen käyttö tulee osoittamaan, että mitä merkitystä on "pienillä" myönnytyksillä.

En nyt ota suoraa kantaa itse irtisanomisiin, mutta tuon esille muitakin mahdollisia asiaan vaikuttavia tekijöitä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Vasemmisto kurittaa palkansaajaa jatkuvasti kasvavalla verotaakalla sekä spurguille ja hipeille ja laittomasti maassa oleville annettavilla höveleillä lupauksilla paratiisista jossa heidän ei tarvitse tehdä mitään vaan pottunokkainen suomalainen persvakoäijä kyllä palvelee heitä.

Vasemmisto on duunarin syöpä numero yksi viiva kuusikymmentä. Vaikkei sitä joku aina tajua.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Ja minä kun kuvittelin että se on hallitus joka laatii budjetit mutta kiitos nyt Pekka että kerroit että se on kulisseissa vaikuttava vasemmisto joka siunaa rahanjakoa budjetissa. Aikamoisia vaikuttajia nuo vasemmistolaiset ovat kun saavat näköjään vuodesta toiseen jaettua sitä rahaa milloin spurguille tai hipeille vaikka valtionvarainministeriössä istuu Kokoomuksen ministeri ja päministerinä on keskustalainen.

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

Pekan salaliittotoerioissa taustalla on aina vihervasemmisto :) Jopa valtiobudjetin laatimisessa ja veronkorotuksissakin :)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

SAK:n Eloranta on voittaja. Hänen tapansa kuunnella vastapuolia levollisena, on selvä viesti siitä, että hallituksen ylilyönnit maksavat ja järjen voitto on paras vaihtoehto suomalaiselle työelämälle.

Hallituksen siirto on testausta, joka on paras viesti siitä, että työläiset eivät suostu oikeuksiensa alasajoon.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

AY-liike kiellettävä lailla! Siksihän on eduskunta...

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Tai sitten joka poliittiselle puolueelle oma ammattiliitto. Poliittiset lakot tukisivat erinomaisesti heikkoa oppositiota. Muistan kun edellisen yleislakon aikana eräs tosi kommari oli lakossa kotonakin, akka sai kantaa puut ja hakea vedet. (Kumma ettei äijä näyttänyt mieltään vaikka akka oli rikkuri!)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Ministeri Lindströnm kommentoi tilannetta MTV3:lle: "Ei voi olla niin, että ulkoparlamentaariset voimat sanelevat, miten hallitus vie asioita eteenpäin."
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suora...

Tämä on tärkeä toteamus. Vuoden 2015 "pakolais"tulvan aikaan ne oli nimenomaan ulkoparlamentaariset voimat, jotka sanelivat, miten hallitksen pitää asioita viedä eteenpäin. Joko muutamassa vuodessa on tapahtunut oppimista ja hallituksen roolin selkeytymistä, tai hallituskin on omaksunut sen paremman vihreän logiikan(™) käyttökelpoisuuden poliittisena työkaluna.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tulihan tämä ehdotuskin ulkoparlamentaarisesti hallitukselle tehtäväksi yrittäjiltä ja nyt koitetaan sanoa ettei työntekijä saa olla vastaan.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

En ymmärrä miten tilanne muuttuisi luottamusäänestyksen jälkeen. Eihän eduskunnassa ole käsittelyssä mitään irtisanomislakia ja vaikka olisikin, niin kyllä sitä vastaan voi osoittaa mieltään. Jopa lain mahdollisen hyväksymisen jälkeen tämä on mahdollista sillä eihän Suomi ole mikään poliisivaltio, jossa mielenosoittaminen olisi kiellettyä! Ainahan lakeja voidaan muuttaa!

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Onhan tää tavallaan pirullinen temppu, mutta sinällään aika ilmeistä teatteria, että varmaan aika moni näkee sen läpi. Ikävää, jos tällainen temppuilu ja teatterin esittäminen aiheuttaa ihmisille pettymystä politiikkaan kokonaisuudessaan. Toivon, että näin ei käy, mutta kyllä tässä poliitikot tekevät itse itsestään vähän hassuja.

Käyttäjän JariEeva kuva
Jari Eeva

Pääministeri haluaa painattaa nappia. Ihana tunne, 101 puolesta, olemme valtiaita, kerta kaikkiaan ja yksinkertaisesti: the champions! Mitä väliä, vaikka työllisyys -temput tässä paljastuivat, kansa kärsiköön siitäkin vielä lisää. Nyt on Suomen kansa leikkauspöydällä, kunnes ek vaalit sen vapauttavat.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Duunareita on varmaan kymmenen kertaa enemmän kuin työnantajia, jokaisella yksi ääni eduskuntavaaleissa. Luulisi sen yllin kyllin riittävän parlamentaariseen vaikuttamiseen, mutta ei näille ay-liikkeen juoksupojille mikään näytä riittävän. Raha on kuitenkin aika hyvä konsultti - tällä menolla suomalaiset suorittavan tason työpaikat siirtyvät muihin maihin tai korvautuvat roboteilla yhä kiihtyvään tahtiin.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Hallitus toimii tässä täysin kunnioittaen parlamentarismia ja perustuslakia. On kohtuullista, että eduskunta voi käydä tiedonannon perusteella keskustelua ja päättää hallituksen luottamuksesta. Oppositiolla on myös puheenvuoro.

Ay-väen olisi hyvä lopettaa lakkoilunsa ja valmistautua ensi kevään eduskuntavaaleihin. Entinen ay-johtaja pääministerinä yhdistettynä vahvaan ay-liikkeeseen antaisi ilman muuta positiivisen signaalin kansainvälisille luottoluokituslaitoksille ja kansainvälisille sijoittajille. Eikö niin?

Uusia vaaleja odotellessa on hyvä katsoa Valtiokonttorin sivulle. Viimeisimmän päivityksen 9/2018 mukaan velkaa on 18 860 euroa per asukas.

http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Valtionvelka_ja...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset