*

ossikurkisuonio Politiikan penkkiurheilija

Asunnon arvo ennen ihmisarvoa

Suomalaiset asunnonomistajat ovat sitä tavallista keskiluokkaista, veroa maksavaa kansaa tai ”perussuomalaisia" – ilman politiikkaa tai ilkeilyä. Tyypillisesti he ovat ihan kunniallisia ja sympaattisia suomalaisia aina siihen pisteeseen, kun sanat ”laskee asunnon arvoa” kaivetaan esille.

Sillä mikään tai kukaan ei voi olla niin typerä kuin asuntonsa arvon laskua pelkäävä suomalainen.

Viimeaikojen paraatiesimerkki oli helsinkiläismies, joka pelkäsi asuntonsa arvon laskevan, kun Helsingin kaupunki parantaa hänen naapurustonsa liikenneyhteyksiä tuomalla puoli-ilmaisten kaupunkipyörien pysäkin lähes oven viereen.

Pelkäsikö hän, että komeammat pyörät nyt ehkä häviäisivät katukuvasta ja joku erehtyisi luulemaan, etteivät asukkaat sittenkään ole niin varakkaita kuin neliöhinnat vihjaavat?

Vieläkin käsittämättömämpi on kuitenkin Kirkkonummen tuore tapaus, missä paikalliset asukkaat ryhtyivät vastustamaan Rinnekoti-säätiön kehitysvammaisten asumispalveluyksikköä. Asiasta kertovan Länsiväylän mukaan käsitellään parhaillaan Helsingin hallinto-oikeudesta kirkkonummelaisten valittajien vuoksi.

Vastustuksellaan asukkaat asettavat asuntojensa arvon ihmisarvon yläpuolella.

 

Kirjoittaja on 30-vuotias toimittaja, joka suunnittelee ensimmäisen asuntolainansa nostamista

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset